Eilisen päivän vietin levossa. Kävin vain kävelemässä vajaan tunnin. Yövuoro töissä oli vienyt voimat ihan totaalisesti. Sainpa ainakin raikasta ilmaa.

Tänään piti sitten taas heittää tossua toisen eteen. Alku tuntui jäykältä, mutta kyllä se sitten alkoi vähitellen jampakoitua. Tuntui itse asiassa pirun hyvältä kropassa ja koivissa. Koska asun pohjois-Norjassa, niin täältä ei oiekin löydy tasaista maaston kohtaan. Tuohon mun 7 km reitille tulee pari melko jyrkkää mäkeä. Aikaisemmin olen kävellyt ne päälle. Nytkin pää sanoi että kävele, mutta jalat eivät moista komentoa totelleet. Tuli sitten kipitettyä se törmä ylös. Ei olisi pitänyt. Kunto ei todellakaan ole niin hyvä, että sellaisiin Veikka Gustaffson suorituksia pitäisi alkaa tehdä. Onhan se selvää että se kostautui matkalla. Loppumatka oli sellaista taapertamisesta, että ilman koirani vetoapua en olisi selvinnyt kotiin ja takaisin sivistyksen pariin.
On se kumma että pitää mennä mukaan tuollaisiin, vaikka kaikkialla ja joka paikassa varoitellaan innostumasta liikaa. Mutta kun on tyhmä, niin sitten on tyhmä. Tulipa sitten opittua tuokin oikein kantapään kautta. Kyllä tällaisen suo-lappalaisen tulee pysytellä tasaisella maalla, tai sitten suksilla alamäkeä.

Mutta kyllähän tuokin treenistä meni. Oletan että hyötytekijöitä on enemmän kuin vahingoittavia. Niinhän se Tahko-Pihkalakin sanoi aikoinaan. Kyllä wanha kansa tietää.